28. joulukuuta 2013

PiparkakkuJäädyke

Tämä jouluinen jälkiruoka on ollut parina vuonna meidän joulupöydässä. Tämä jäätelömäinen jälkiruoka sulattaa pahemmankin jouluähkyn ;) Jäädyke on yksinkertainen valmistaa ja sen voi kätevästi valmistaa viikkoa ennen joulua pakkaseen. 



0,5l kuohukermaa
2dl maitoa
1 1/2dl sokeria
6 keltuaista
12 piparkakkua murskattuna

Sekoita keltuaiset ja sokeri kattilassa, kaada joukkoon kuuma maito. 
Saosta varovasti kattilassa kypsäksi. Jäähdytä seos ja sekoita joukkoon löysäksi vaahdoksi vatkattu kerma.
Nostele joukkoon piparkakkurouhe. Kaada seos kelmutettuun vuokaan ja laita vuoka pakkaseen. 
Anna jäätyä mieluiten yön yli. Jäädykkeen voi tehdä myös viikkoa aiemmin.
Kumoa jäädyke tarjoilulautaselle hieman ennen tarjoilua, koristele piparkakkurouheella,

-HouseWife

Joulun kattaus

Joulun kattauksessa servetit solmittiin kiinni punaisella helminauhalla. 
Sama helminauha koristi pitkin pöytää kera tuikkujen. 



Joulumenu

Uunilohta ja tilli-ruohosipulikermaviilikastiketta
Uunijuureksia (punajuuri, peruna, porkkana)
Karjalanpaistia
Keitettyjä perunoita
Porkkana- ja lanttulaatikkoa
Joulukinkkua

Karjalanpiirakoita
Munavoita
Lohitahnaa

Erilaisia juustoja

Piparkakkujäädykettä


-HouseWife


MarianneKakku

Tämä kahvikakku on erinomainen vaihtelu perinteisiin kahvikakkuihin ja sopii mielestäni hyvin joulun aikaan.

MarianneKakku
(Sydänkakkuvuoka)


200g margariinia tai voita
2 1/2dl sokeria
3 kananmunaa
4dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
3rkl kakaojauhetta
100g mariannerouhetta
1dl kermaa

Voitele ja jauhota n. 1 1/2 litran kakkuvuoka /( sydänkakkuvuoka). 
Vatkaa voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen sekoittaen. Sekoita kuiva-aineet ja mariannerouhe keskenään, lisää taikinan joukkoon ja lisää lopuksi neste. 
Levitä taikina tasaisesti kakkuvuokaan. Paista uunin alimmalla tasolla vajaan tunnin ajan. Kokeile kakkutikulla kakun kypsyys. Anna jäähtyä ennen kumoamista. 

-HouseWife

22. joulukuuta 2013

Vanilja-Luumukolmiot

En enää muista missä näiden ohjeen näin, koska siitä on niin monta vuotta. Mutta näitä "torttuja" on mukava tehdä siinä vaiheessa, kun perinteisiä torttuja on tullut syötyä jo useampi. Vaniljarahka sopii hyvin luumumarmeladin kanssa yhteen. Rahkoista löytyy pari jouluista rahkamakua (rommi-rusina ja piparkakku) ja niitä voisikin testata vaniljarahkan tilalle, luulen, että sopisi hyvin.

Vanilja-Luumukolmiot
(20kpl)


1pkt (500g) torttutaikinalevyjä

1prk vaniljarahkaa (Valio)

1/2 prk luumumarmeladia

1 kananmuna
sokeria

Anna torttutaikinalevyjen sulaa huoneenlämmössä n. puoli tuntia. Leikkaa taikinapyörällä levyt puoliksi ja sitten vielä puoliksi (kolmion muotoisiksi). Lusikoi vaniljarahkaa kolmion keskelle ja luumumarmeladia vaniljarahkan päälle. Voitele kolmion kärjet kananmunalla ja ripottele hieman sokeria päälle. 
Paista uunin keskitasossa 200 asteessa n. 12-15 minuuttia. 

-HouseWife

21. joulukuuta 2013

Nimiäiset

Viikko sitten vietettiin pienen pojan nimiäisiä tälläisillä kakuilla. Vadelman ja suklaan yhdistelmä on klassikko, aina yhtä herkullinen. Voileipäkakuksi toivottiin broilerivoilepäkakkua, mikä saikin juhlissa suosiota.

Vadelma-Suklaakakku
(n.20 hlö)

 Tumma sokerikakkupohja (28cm)

Kostutus: 2,5 dl maitoa + 2-3tl vaniljasokeria

200g vadelmia (pakaste)
1 rkl sokeria

Suklaatäyte

100g maitosuklaata
100g tummaasuklaata
4dl vispi-/kuohukermaa
100g maustamatonta tuorejuustoa
2-3rkl tomusokeria

Päälle: Sokerimassaa
Auto ja nopat: Sokerimassaa

Valmista tumma sokerikakkupohja. Soseuta vadelmat ja lisää sokeri.
Valmista suklaatäyte. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää puolessa välissä tuorejuusto ja tomusokeri.
Sulata suklaat. Lisää sulatetut suklaat vaahtoon ja sekoita varovasti. 

Leikkaa kakkupohja neljään osaan. Kokoa kakku irtopohjavuoanreunaa käyttäen niin, että kokoat kakun valmiksi tarjoilualustalle, näin kakkua ei tarvitse nostella valmiina. Tee jokainen kerros samalla tavalla. Kostuta vaniljamaidolla, levitä ohut kerros vadelmasosetta ja lopuksi 1/3 osa suklaatäytettä. Jätä 1dl suklaatäytettä päällisen laittamiseen. Kostuta päällimmäisen kerroksen pohjaa molemmin puolin. Laita kakku jääkaappiin n. 2 tunniksi.

Irrota vuoanreuna varovasti, levitä suklaatäytettä kakun ympärille. 
Kaulitse sokerimassa (400g-500g) ja aseta kakun päälle, kaulinta apuna käyttäen.
Leikkaa reunoilta ylimääräinen sokerimassa pois.


BroileriVoileipäkakku
(15-20hlö)

36 palaa/2 pss Täysjyvä-paahtoleipää

Kostutus: 3-4dl maitoa

600g broilerin fileesuikaleita (maustamattomia)
suolaa
mustapippuria
currya

200g paprika-chilituorejuustoa
250g turkkilaista jogurttia
1/2prk ananasmurskaa
1 punainen paprika
2 pientä suolakurkkua
1 punasipuli
80g salaattijuustoa

Päälle

100g maustamatonta tuorejuustoa
100g paprika-chilituorejuustoa
250g turkkilaista jogurttia

Koristeeksi: jääsalaattia, kirsikkatomaatteja, punasipulia ja salaattijuustoa

Valmista täyte. Paista broilerin fileesuikaleet pannulla öljyssä ja mausta. 
Pilko paprika, sipuli ja suolakurkku pieniksi kuutioiksi. Notkista tuorejuusto, lisää turkkilainen jogurtti, ja muut täytteet (muserra salaattijuustoa hieman haarukalla). 
Tee yhdeksästä paahtoleivästä neliö, kostuta ja laita 1/3 osa täytettä. Toista sama kolme kertaa. 
Kostuta päällimmäinen kerros ja reunat hyvin. Suojaa kakku tiiviisti kelmulla (laita kakun päälle hieman painoa esimerkiksi leikkuulauta tai sopivan kokoinen vuoka.) ja annan kakun tiivistyä jääkaapissa pari tuntia tai yön yli. Valmista päällinen. Notkista tuorejuustot ja lisää turkkilainen jogurtti. Levitä tasaisesti kakun ympärille. Koristele.


-HouseWife

20. joulukuuta 2013

Pistetäänkö pakettiin? ;)

"Ei vaan haluan tehdä sen itse." Kuinka helpolla pääsisikään, kun käyttäisi paketointipalvelua kaupoissa, mutta ei. Tosin yhden pienen lapsen kanssa pääsee vielä aika helpolla, kun ei ole mahdotonta lahjalistaa (tai sitä lahjalistaa ei ole vielä ollenkaan), eikä ole kuin muutamia paketteja mitä täytyy paketoida. Katsotaan monta vuotta menee ennen kuin sorrun paketointipalveluun ;)


Tänä vuonna yhtä lukuunottamatta kaikki paketit kääriytyi punavalkoiseen pakettiin. 
Pakettikortit askartelin vanhasta käyttämättömästä lahjapaperista. 




(ps. tämä on ihana joululevy!)


Neljä yötä jouluun on..

-HouseWife

19. joulukuuta 2013

Joulumakeiset ja purkit

Jouluna on kiva antaa myös jotain itse tehtyä, tänä vuonna joulupurkeista löytyy makeaa naposteltavaa.


Joulumakeisia. 



Suklaakola 
(30-40kpl)

100g tummaa suklaata
1dl tummaa siirappia
1 1/2dl sokeria
2tl vaniljasokeria
(1dl pähkinärouhetta, cashewpähkinä)

Rouhi suklaa, laita kattilaan siirapin ja sokerin kanssa. Keitä hiljalleen 20 minuuttia. Sekoita
välillä varovasti muutaman kerran. Nosta kattila liedeltä ja lisää loput ainekset. 
Levitä seos leivinpaperille noin sentin paksuiseksi levyksi. Jäähdytä jääkaapissa tunti tai pari. 
Leikkaa levystä karkkeja. Anna kovettua yön yli.

 Valkosuklaapalat

250g valkosuklaata
1/2 dl pistaapähkinää
1/2dl kuivattuja karpaloita

Sulata valkosuklaa vesihauteessa. Levitä valkosuklaa leivinpaperilla vuoratuun vuokaan. 
Ripottele päälle rouhitut pähkinät ja karpalot. Anna kovettua jääkaapissa.
 Leikkaa levystä paloja. Säilytä viileässä.



Omatekoisia koristeltuja pipareita.

-HouseWife

9. joulukuuta 2013

KasvisPiirakka

Piirakat ovat nopeasti valmistuvia iltapaloja tai hyviä tarjottavia illanistujaisiin ja erilaisiin juhliin. Täytteissä voi yhdistellä makuja moneen makuun. Itse tykkään käyttää piirakassa kermaviilin lisäksi myös tuorejustoa. Piirakan kanssa sopii mainiosti raikas salaatti tai tuoreet kirsikkatomaatit kera basilikan tai rucolan.

Kasvispiirakka
(26-28cm pyöreä piirakkavuoka)


1pkt piirakkapohjaa

1 iso paprika
1 punasipuli
1 saloottisipuli
1 valkosipulinkynsi
pala purjoa
1/2 dl aurinkokuivattuja tomaatteja
2tl hunajaa
suolaa ja mustapippuria

100g yrtti-pippurituorejuustoa
1prk kermaviiliä
1 kananmuna

80g emmental-juustoraastetta

Koristeeksi
Kirsikkatomaatteja 
Basilikaa
Pilko kaikki kasvikset pieniksi kuutioiksi. Paista pannulla oliiviöljyssä/rypsiöljyssä, lisää hunaja ja mausteet. 
Taputtele piirakkapohja vuokaan reunoja myöten (käytä tarvittaessa jauhoja apuna).
Levitä kasvisseos tasaisesti pohjalle. Notkista tuorejuusto, lisää kermaviili ja kananmuna. 
Levitä seos kasvisten päälle ja ripottele päälle hieman juustoraastetta. 
Paista uunin keskitasolla 200 asteessa, n. 30-40 minuuttia tai kunnes piirakka
on kypsä ja saanut väriä.
Koristele piirakka kirsikkatomaatin puolikkailla ja basilinkanlehdillä.

-HouseWife

8. joulukuuta 2013

Piparit

Tämän pipari-reseptin näin Mitä tänään syötäisiin- ohjelmassa ja näistä tulikin todella maukkaita pipareita. Kiva idea koristella piparit suklaalla, lisäksi valmistin myös tomusokerista sokerikuorrutteen.

 Piparit
(n. 70 kpl)


125g voita
1dl sokeria
3/4dl siirappia
2tl kanelia
1 1/2tl jauhettua pomeranssin kuorta
1/2tl jauhettua neilikkaa
1/2tl jauhettua maustepippuria
1 kananmuna
4- 4 1/2dl jauhoja
1tl ruokasoodaa

Koristeluun

valkosuklaata, tummaa suklaata 

Vaaleanpunainen sokerikuorrute

1dl tomusokeria
n. 2tl punaista mehua tai esimerkiksi itse tehdyn puolukkahillon nestettä


Sulata voi kattilassa. Lisää sokeri, siirappi ja mausteseos joukkoon ja kiehauta seos. Sekoita kevyesti, välttäen turhaa sekoittamista. (Jotta pipareista tulee rapeita.) Jäähdytä seos. Lisää jäähdytettyyn seokseen kananmuna ja jauhot, sekoita varovasti. Anna taikinan kovettua jääkaapissa yön yli.

Kauli taikina n. 3mm:n paksuiseksi ja painele piparimuoteilla piparit. 
Paista piparit 200 asteessa 5-8 minuuttia.

Sulata suklaat ja laita pursotinpusseihin. Valmista sokerikuorrute: lisää tomusokeriin hiljalleen nestettä, kunnes seos on riittävän paksua. Jos kuorrutteesta tulee liian löysää, lisää tomusokeria ja päinvastoin. (Kuorrutteesta saat erinvärisen käyttäen esimerkiksi mustikan
tai punajuuren lientä. Myös elintarvike pastavärit käy.)



Koristele jäähtyneet piparit ja raasta päälle valkosuklaata.


-HouseWife

7. joulukuuta 2013

Pipo Pakkasella

Vihdoin sain pipon valmiiksi eikä nyt pitäisi ainakaan heti mennä pieneksi. Pipo on tehty linkin ohjetta hieman muokaten; Pipo-ohje. Piposta tein hieman isomman, koska aiempi on jo pieni, mutta halusin piposta myös hieman löysemmän (ja pidemmän) sekä raidallisen.
Aiempi Syyspäivän pipo on tehty saman ohjeen mukaan, ilman muokkauksia.

Pipo


Pipo on tehty samasta langasta kuin kaulaliina.

Talvihaalari @ Polarn O. Pyret




Ohjeessa on mielestäni mukava kaksinkertainen joustinneule, jota tuli neuloa noin 10 senttiä.

-HouseWife

6. joulukuuta 2013

PuolukkaGlögi

Lämmin glögi maistuu näin joulun alla ja päätin kokeilla tehdä sitä myös itse. Tämä resepti on todella nopea ja yksinkertainen. Käytin puolukoita, mutta glögin voi myös valmistaa esimerkiksi karpaloista tai puna-/mustaherukoista. Mausteina käyvät mm. kanelitanko, tähtianis ja neilikka.

PuolukkaGlögi
(1 plo)


200g puolukoita
1 l vettä
1dl sokeria
1dl fariinisokeria
1 kanelitanko
5-6 kokonaista neilikkaa/ 1 tähtianis

Laita kaikki ainekset kattilaan. Kiehauta ja anna jäähtyä. Siivilöi pulloihin. 
Nauti lämpimänä.


Kauniisti koristeltu itse tehty glögi on myös hyvä lahja ystävälle kotiin viemisiksi näin joulun alla.
 


Hyvää Itsenäisyyspäivää!

-HouseWife