9. huhtikuuta 2017

Ryhmä Hau- kakku

Pari viikkoa sitten vietettiin ystäväni pojan 3- vuotissyntymäpäiviä ja leivoin juhliin Ryhmä Hau- aiheisen kakun toiveiden mukaan. Se on nyt lasten suuressa suosiossa ja niin oli tämä valtava karkkimerikin mikä kakussa oli.


 Kakku oli suklainen isolla S:llä, sisällä oli suklainen kakkupohja, pätkismoussea ja päällisenä oli suklainen kreemi. Reunoille oli tarkoitus laittaa Kitkat- suklaita, mutta niitä ei löytynyt mistään kaupungin kaupasta, joten täytyi tyytyä suklaakeksitikkuihin. Pienet karkit ovat smarties-karkkeja, joita Rolle leluauto työntää. Karkit tuovat ihanaa väriä kakkuun.


-HouseWife

Lelupussi ja pojan huone

Lelupussi on kyllä kätevä, jos haluaa raivata lelut nopeasti lattioilta ja siihen mahtuu monet lelut. 
Ompelin lelupussin halkaisijaltaan noin metrin mittaiseksi, mutta lelupussi pienenee melko pieneksi kun sen laittaa kiinni.

 

Ihastuin kettukankaaseen heti kun näin sen Eurokankaassa ja mielestäni se sopii pienen pojan huoneeseen mainiosti.


Uudessa kodissamme lapsilla on omat huoneet ja jo rakennusvaiheessa mietimme, että haluamme molemmille jotkut maalaukset yhdelle seinälle ja muuten valkoiset. Idea isoista palloista tuli vain jostain ja siitä se ajatus sitten lähti. Värisävyt ovat Tikkurilan sävyistä.



Verhot "ompelin" Ikean musta-valko raitakankaasta ja käytin silitystarranauhaa, mikä oli yllättävän helppoa. En siis ommelut lainkaan.


 Pojan huoneessa on paljon vaaleansinistä ja mustia yksityiskohtia.



-HouseWife