29. helmikuuta 2016

Pienet suolapalat

Nämä pienet suolapalat syntyivät ihan kaapin tähteistä, mutta näistä syntyikin maukkaita pikkupaloja, joten päätin jakaa ne myös tänne. Tuorejuustoksi sopii mikä vain maku ja eri makuvaihtoehtoja löytyykin laajavalikoima. Täytteeksi voi laittaa kasviksia (paprikaa, sipuleita, tomaattia, sieniä..), poroa, kinkkua, salamia, lämmin-/kylmäsavulohta, broileria ja eri juustoja (sinihomejuustoa, fetaa, mozzarellaa, vuohenjuustoa..). Täytteestä voi tehdä myös kylmän tahnatäytteen, paistaa vain voitaikinakuutiot erikseen. Tästä linkistä löytyy maukas Lämminsavulohitahna, joka sopisi hyvin kylmäksi täytteeksi voitaikinapaloihin.

Nämä ovat tosi nopeat ja helpot tarjottavat juhliin!


Pienet suolapalat 

Voitaikinalevjyä (kahdesta voitaikinalevystä tulee 8 kpl)
Tuorejuustoa / muuta juustoa (1 paketti tuorejuustoa riittää reilusti 1:een 500g:n pakettiin voitaikinaa)

 Kasviksia ja lihaa

Voiteluun: kananmunaa

(Koristeluun: Seesaminsiemeniä)

Ota voitaikinat sulamaan hyvissä ajoin. Leikkaa kasvikset ja lihat pieniksi kuutioiksi. (Tarvittaessa paista liha pannulla, riippuen lihasta). Notkista ja sekoita tuorejuusto / muu juusto joukkoon. Levitä täyte voitaikinan pohjalle, laita toinen voitaikinalevy päälle, painele hieman. Leikkaa levy 8 osaan ja toista seuraavat samalla tavalla.

Voitele kananmunalla ja ripottele seesaminsiemenet päälle. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 12-15 minuuttia. 

ps. Jos teet kylmätäytteen, leikkaa voitaikinat 8 osaan, voitele kananmunalla ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 12-15 minuuttia. Paistuneen voitaikinapalan saa halkaistua varovasti kahtia ja täytteen voi pursottaa väliin.



Näitä taitaakin tulla tytön 4- vuotissynttäreille, oli muuten sen verran nopeita ja maukkaita!

-HouseWife

28. helmikuuta 2016

Pilkkupipo

Tämä neule lojui pitkään vaiheessa ja nyt vihdoin sain sen valmiiksi. Kerkeämme pitämään sitä vielä hetken ennen kevyempiin pipoihin vaihtumista. Pipon idea lähti aiemmin kuvissa vilahtaneesta äitini neulomasta piposta.


 Huivi on itseasiassa minun vanhani, se oli minulle lyhyt tuubihuiviksi, joten nyt se sai uuden käyttäjän. 

Takki @ Zara Kids




Neulomiset on neulottu tämän talven osalta, joten sitten voin siirtyä ompeluideoihiini. 
Nimittäin seuraavaksi projekteina kesämekkoja ja hameita :)

-HouseWife

21. helmikuuta 2016

Tomaatti-mozzarella-focaccia

Olen tehnyt monta vuotta focacciaa tarjottavaksi juhliin ja eri kesteihin (kyllästyyköhän vieraat jo tähän), se on vaan niin helppoa ja hyvää. Täytetty focaccia sopii vielä niin hyvin suolaiseksi tarjottavaksi. Viimeksi Tupperkutsuillani oli tätä Pulled pork- focacciaa, mutta tällä kertaa tein tomaatti-mozzarellasta. Tein focacciaa puolitoista kertaisen taikinan.


Tomaatti-mozzarella-focaccia
(noin 20 kpl)


5-6 tomaattia
2 pss mozzarellaa
1/2 ruukkua basilikaa 


Basilikaöljyä:

1/2 ruukkua basilikaa
iso loraus oliiviöljyä

Laita basilikanlehdet ja öljy monitoimikoneeseen tai yrittileikkuriin 
(itse valmistin öljyn Tupperwaren yrttileikkurilla). Sekoita tasaiseksi öljyksi.

Täytä leivät levittämällä basilikaöljyä pohjalle, sitten tomaattiviipale, mozzarellaviipale ja basilikanlehti.

Aika yksinkertaista, vai mitä ja niin maistuvaa!

-HouseWife

19. helmikuuta 2016

Siemennäkkäri

Päätin kokeilla myös näitä suosittuja itse tehtyjä siemennäkkäireitä. Valmistus oli superhelppoa ja vaivatonta. Ainekset vain sekaisin, pellille ja uuniin. Näitä siemenäkkäreitä oli tarjolla järjestämissäni Tupperware-kutsuilla. 


Siemennäkkärit
(1 pellillinen)

1 3/4 dl auringonkukansiemeniä
1 dl seesaminsiemeniä
1/2dl pellavansiemeniä

1/2dl kurpitsansiemeniä 
(ei välttämätön, laitoin näitä koska minulla sattui olemaan kaapissa siemensekoitusta)

1 dl kaurahiutaleita 
(laitoin itse puolet Karu-ruis-kaurahiutaleita)

2rkl perunajauhoja
1tl merisuolaa
3 kananmunaa

Sekoita ainekset keskenään tasaiseksi. Levitä leivinpaperoidulle uunipellille tasaisesti. 
Paista uunin keskitasolla 175 asteessa, noin 25 minuuttia.
Anna hieman jäähtyä ja leikkaa sopiviksi paloiksi.

Siemennäkkärit ovat mukava piristys suolaiseski tarjottavaksi, sopii tilanteeseen kuin tilanteeseen. 
Näitä kannattaa tehdä myös kaappiin jemmaan, kun tekee mieli jotain naposteltavaa niin nämä vasta terveellisiä ovatkin!

ps. upposi myös lapsille!

-HouseWife

14. helmikuuta 2016

Ihana kevät lähestyy

Ihanaa kun kevät lähestyy, päivät pitenevät ja valoistuvat. Siitä jos mistä saa lisäenergiaa arjen pyörityksessä. Ostin itselleni tulppaaneja, jotenkin kukat piristävät kummasti, pitäisi ostaa useammankin! 






Ystävänpäivä meni kutsujen merkeissä, kun järjestin tänään Tupperwarekutsut, mikäs sen mukavampaa kuin nähdä ihania ystäviä ja sukulaisia :) Tarjolla oli,

Sydänleivoksia
Tomaatti-mozzarella focacciaa
Siemennäkkäriä
Hedelmiä
M&M Cookieseja (lähinnä lapsia ajatellen)



Ohjeita tarjottavista luvassa tulevalla viikolla :)

Hyvää ystävänpäivää!

-HouseWife