10. syyskuuta 2016

Grillileipä

Lämpimätleivät on ehkä parhaita iltapaloja mitä tiedän. Aika nopeita ja helppoja sekä täytteillä voi leikitellä. Nämä lämpimät grillileivät on tehty vohveliraudalla, mikä ajaa saman asian kuin parilagrilli (mitä en omista). Vohvelirauta on pienempi mutta se ei tietenkään makuun vaikuta, leivän pinnasta tuli ihanan rapsakka ja leipä sai aika hauskan kuvionkin. Meillä täytteinä oli ylläri ylläri tomaatti-pesto-mozzarella ja väliin myös hieman juustoraastetta.



Grillileipä

Vaaleaa/tummaa paahtoleipää tai siivutettua pehmeää leipää
Haluamasi täyttteet

Voitele leivän pinta margariinilla, sekä kansi että pohja. Laita täytteet väliin ja paista pari minuuttia, kunnes pinta on sopivan ruskea.


-HouseWife

22. elokuuta 2016

Sudenkorentomekko

Tässä vielä yksi ompelemani mekko tältä kesältä. Mekon kaava on otettu osittain Mekkotehdas-kirjasta (Alina-mekko), yläosaan kaavan kopion kaupasta ostetusta mekosta. 


Sudenkorennon mekkoon ompeli mummini. 

Kankaat @ Eurokangas




Minulle jäi vielä pari ihanaa kangasta, mutta saa nähdä mitä niistä keksisi, 
jos mekot riittäisi nyt joksikin aikaa.

Yksi ompeluprojekti minulla on tällä hetkellä meneillään, mutta siitä lisää piakkoin :)

-HouseWife

21. elokuuta 2016

My little pony- synttärit

Taas vuosi vierähti ja vietimme neidin jo 4- vuotissyntymäpäivää. Hänen oma toiveensa oli my little pony- teema eli sillä mentiin. Teemasyntymäpäivät on toisaalta helpot, koska silloin on selkeä linja ja tarjottavat voi tehdä teemaan sopivaksi. Nykyisin vielä löytyy niin laaja valikoima monenmoiseen teemaan sopivia juhlatarvikkeita. Tässä hieman juhlakuvia, väriä ainakin löytyi aivan niin kuin poneistakin.


Sateenkaarikakku sai niin kuin saikin idean Rainbow dash- ponista,  kakku on valkosuklaajuustokakku karkkikoristeilla. Pohja on keksi pohja, minkä tein mariannekekseistä.

Juhlakakkua koristaa Pinkie pie (tai ainakin yrittää näyttää siltä, kriittinen synttärisankari ei ollut täysin tyytyväinen ponin ulkonäköön, hehh). Kakku sisälti vadelma-daimtäytteen tummalle kakkupohjalle. 
Kermapursotukset ovat punaisella pastavärillä värjättyä kermaa ja koriste on tehty sokerimassoista.


 Twilight sparkle- minikuppikakut on tehty mustikasta ja päällinen tuorejuustoa. 
Värjäsin päällisen violetilla pastavärillä.


Tässä ohje näihin hieman tulisiin Texmex-sarviin. Osan tein pelkällä juustolla ja osan juusto-salamilla.

Toisena suolaisena tarjottavana oli lohineliöitä, jotka on tehty samaan tyyliin kuin nämä Pienet suolapalat.
Tein niitä kylmällä lohitäytteellä.



Muoteilla saa leikkimielistä ilmetta hedelmiin ja kasviksiin, vesimelonit sai uuden muodon perhosmuotilla.






Kohta juhlitaan jo pikkumiehen 2-vuotissyntymäpäivää, tässä täytyy jo alkaa suunnittelemaan ettei tule kiire.
Vasta joulukuussa, mutta nopeasti tämä aika menee.

-HouseWife

15. elokuuta 2016

Täytetyt kesäkurpitsat

Mummillani kasvaa isoja kesäkurpitsoja ison sadon verran joka kesä. Sain taas muutaman kesäkurpitsan ja päätin tehdä täytettyjä kesäkurpitsoja. Olen aiemmin tehnyt jauhelihatäytteisiä, mutta nyt halusin kokeilla vuohenjuustoa ja sen kanssa mielestäni sopii kasvikset hyvin. Joten näistä tuli kasvis-vuohenjuustotäytteiset kesäkurpitsat. Vuohenjuusto sopi tosi hyvin kesäkurpitsojen kanssa, koska se on niin voimakkaan makuinen  ja kesäkurpitsa taas miedon makuinen.


Kasvis-vuohenjuustotäytteiset kesäkurpitsat
(4 kpl)

2 kesäkurpitsaa
1 kesäsipuli varsineen
3 pientä punasipulia
1-2 valkosipulinkynttä
3 tomaattia / 10 kirsikkatomaattia 
1/2 pss gouda-juustoraastetta (käy muukin juustoraaste)
1 pkt vuohenjuustoa
ripaus sokeria
suolaa, mustapippuria


Pilko sipulit ja tomaatit kuutioiksi. Halkaise kesäkurpitsat kahtia pituussuunnassa, kaavi sisusta pois lusikalla. Sisuksen voi käyttää halutessaan täytteessä. Kuullota sipuleita pannulla öljyssä, lisää ripaus sokeria ja sopivasti suolaa. Laita joukkoon tomaatit ja paista vähän aikaa lisää, mausta mustapippurilla. 
Laita kesäkurpitsat uunivuokaan, ripottele kevyt suola pintaan ja täytä täytteellä tasaisesti. Ripottele juustoraastetta täytteen päälle ja asettele viipaloidut vuohenjuustot päällimmäiseksi (voi laittaa vielä pienesti juustoraastetta vuohenjuustojen päälle). Paista uunin keskitasossa 225 asteessa, noin 20 minuuttia. Laitoin lopuksi (noin 5 min) grillipaistoasetuksen niin vuohenjuusto saa kivan pinnan. Nämä voi tehdä myös kokonaan grillissä!


Tarjoile esimerkiksi kukkakaali-perunamuusin kanssa.
(Valmistin kukkakaali-perunamuusin tavallisen muusin tavoin, 
mutta laitoin puolet kukkakaalia ja puolet perunaa)


-HouseWife

13. elokuuta 2016

Aistien avulla ruokamaailmaan

Löysin nämä kuvat selaillessani kuva-arkistoja ja tämä postaus jäi joskus tekemättä sen vuoksi koska aihe on niin laaja etten osannut tiivistää sitä yhdeksi tekstiksi. Katsotaan osaanko nytkään. Nyt aihe on taas ajankohtainen meidän elämäntilaanteessa, koska pienin herra oikuttelee ja nirsoilee ruokailujen suhteen. Se on varmasti ohimenevää ja kuuluu tiettyyn ikävaiheeseen, mutta silti niin turhauttavaa.

Sapere eli maistella, tuntea ja olla rohkea tulee latinankielisestä sanasta. Sapere- menetelmän kehitti ranskalainen Jacques Puisais, menetelmä perustuu aistikokemuksiin sekä niiden merkitykseen ruokiin tutustumisessa ja ruokailutottumusten oppimisessa. Haju-, maku-, näkö-, kuulo- ja tuntoaisteja hyödyntämällä lapsi saadaan tutkimisen, kokemusten ja elämysten kautta oppimaan uusia asioita ruokamaailmasta. Onhan lapsen luontainen tapa toimia: leikkiminen, tutkiminen, liikkuminen, taiteellinen kokeminen ja ilmaiseminen, joten uusien asioiden oppiminen täytyy tehdä näiden kautta. Kuitenkin niin, että erotetaan oppiminen ja varsinaiset ruokailutilanteet toisistaan, jottei lapselle jää käsitys, että ruualla saisi leikkiä. Menetelmässä vältetään pakottamaan lasta syömään, koska se sammuttaa "ruokailon" vaan päinvastoin yritetään luoda lapsille positiivisia hetkiä ruokailun parissa. (Koistinen & Rauhanen 2009, 9-10)

Miltä jokin ruoka-aine tuoksuu, tuntuu, haisee, näyttää tai kuulostaa? Lapsi ottaa aivan eri asenteen tutustuessaan esimerkiksi johonkin uuteen raaka-aineeseen kun se tehdään leikkimielisesti. Tähän riittää vaikka pieni makulautanen hedelmistä tai kasviksista, siinä voi olla osa jo ennestään tuttuja ja pari täysin uutta. Jottei tämä mene pelkäksi tekstiksi niin tässä kuvia miten me tutustuttiin kasviksiin, tehtiin taidetta kasviksista. 


Meillä oli salaattia, porkkanoita, kurkkua, keitettyjä parsakaaleja, paprikaa, kirsikkatomaatteja ja paistettuja kesäkurpitsoja. Lisäksi vielä ruisnachoja ja pari dippiä, johon kasviksia voi dipata. Dippeinä meillä oli Tsatsikia ja sweet chili-kastiketta.

 
 

Tässä meidän näkemykset kasvistaiteesta, toki olisi voinut käyttää hammastikkuja ja tehdä kasvisukkoja, mutta tuolloin neiti oli liian pieni käyttämään niitä. Tämä oli neidistä kivaa tekemistä, mutta tällä kertaa jäi vielä syömättä puolet lautaselta. 

Teen usein niin, että kun lapset syövät leipää niin laitan erilliselle lautaselle kurkkua, salaattia, paprikaa ja tomaattia. Lapset saavat itse valita leivän päälle mitä haluavat ja koota haluamansa näköisen leivän. Usein neidin leipään ilmestyy silmät ja suu. Nykyisin neidin herkkua ovat salaatti ja paprika (ennen ei missään nimessä), välillä myös tomaatti. Mutta pienin pistää leivän päälle vähän kaikkea, maistelee jos siltä tuntuu ja lopulta syö pelkän leivän. Näistä kuvista on kulunut jo joku tovi aikaa ja pieninkin on kasvanut sen verran, että minun on varmaan otettava menetelmä taas käyttöön ja pistää homma leikiksi.

Yksi kerta ei kuitenkaan riitä totutteluun ja tutustumiseen vaan uuden ruoka-aineen tottuminen vaatii usein 10-15 maistamiskertaa. Hedelmien punnitseminen kaupassa, pöydän kattaminen ja pienet aputehtävät ruoanlaitossa lapsen ikä huomioonottaen sekä kuunnellaan lapsen toiveet ruoan valitsemisessa auttavat lasta hyväksymään helpommin uusia ruokia. Sormiruokailu on yksi hyvä tapa tutustuttaa uusiin ruokiin.

Ehkä en saanut kaikkea tähän tiivistettyä, mutta luulen että menetelmän pointti tuli teille selväksi. Tein aiheesta nimittäin opiskeluaikoina opinnäytetyön ja aihe oli jo silloin lähellä sydäntäni. Vaikka elämä ei mene aina oppikirjan mukaan enkä väitä ettenkö olisi joskus pakottanut, houkutellut, tai lahjonut lapsia syömään lautasta tyhjäksi tai edes maistamaan yhtä lusikallista niin pidän tätä asiaa kuitenkin tärkeänä osana lasten ravitsemuskasvatusta.


 -HouseWife

6. elokuuta 2016

Kesäinen nakedcake

Tällä viikolla vietettiin neidin nimipäiviä ja päätin leipoa marjaisan ja kesäisen kakun. Leipominen on jäänyt kesällä vähäiselle, mutta ehkä asia korjaantuu sitten syksymmällä. Tämä kakku on tehty niin simppelisti kun voi vain tehdä. Kakkupohja on vaalea pohja ja täyte on sitruunainenkerma = 4 dl vispikermaa + 1 prk sitruunarahkaa. Raikas sitruunainen täyte, johon koristeeksi marenkeja ja marjoja (mansikat eivät olleet ehkä sesongin parhaimmasta päästä, mutta ulkonäkö ei vaikuttanut makuun). 



-HouseWife

30. heinäkuuta 2016

Paidasta mekoksi

Usein harmittaa kun lastenvaatteet menevät nopeasti pieneksi, varsinkin jos on joku tykätty vaate. Tämä paita oli jo alusta alkaen hieman lyhyen mallinen ja jäi siitä syystä kaapin pohjalle. Mutta nyt sain pienellä fiksauksella siitä käyttökelpoisen ja pidennettyä paidan ikää vielä lisää. Tämä tuunaus ei paljoa vaatinut, kaksinkertainen tylli ja paitaan kiinni. Tyllin alle olisi voinut laittaa vielä jonkun kankaan esim. satiinia, mutta minusta legginsien kanssa se sopii myös ilmankin.



 

 Taas tuli kuvattua leikkipuistossa, mutta kun kuvaukset ovat sujuneet parhaiten siellä. Ollaan yritetty käydä tänä kesänä joka kerta eri leikkipuistossa jos lähdetään autolla liikenteeseen. Se on ollut kivaa kun on joka kerta ollut erilainen leikkipaikka.

Paita @ Zara kids
Kangas @ Eurokangas

-HouseWife

22. heinäkuuta 2016

Kissamekko

Pahoittelut blogihiljaisuudesta, mutta tämä kesä on mennyt lomaillessa. Muutaman mekon olen ommellut ja nyt sain yhden kuvattua. Kissamekkokangas on yksi niistä söpöistä heräteostoksista, samoin kuin Love-mekkokangas.

Mekon kaavat kopioin yhdestä neidin ostetusta mekosta, perus ja yksinkertainen mekko.



 
 




Kangas @ Majapuu

Lisää mekkokuvia tulossa kunhan saan kuvattua ne :)

-HouseWife

5. kesäkuuta 2016

Texmex- juustosarvet

Idea näihin Texmex-juustosarviin lähti kun näin uutuus Texmex-juustoraastetta kaupassa. Juustoraaste sopi tosi hyvin näihin, koska se antoi sarviin pientä tulisuutta. Jos haluaa ruokaisempia juustosarvia, texmex-raasteen kanssa sopisi erinomaisesti salamisuikaleet tai paprikakuutiot. Laitoin sarviin puolet vehnäjauhoja ja puolet kauraisia sämpyläjauhoja, mielestäni sämpyläjauhoista saa sarviin vielä enemmän täyteläisyyttä ja makua.



Texmex-juustosarvet
(12 kpl)

1 dl Texmex-juustoraastetta
2 dl vehnäjauhoja
2 dl kauraisia sämpyläjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
200g kermaviiliä 
1/2 dl öljyä

Täyte: 1 1/2 dl Texmex-juustoraastetta

Voiteluun: 1 kananmuna
 

Sekoita juustoraaste, jauhot, leivinjauhe ja suola. Lisää kermaviili ja öljy, sekoita nopeasti tasaiseksi.
Taikinan voi laittaa hetkeksi jääkaappiin viilentymään (se auttaa kaulitsemisessa).

Kauli takina jauhoja apuna käyttäen pyöreäksi levyksi. Leikkaa 12 osaan takinapöyrällä kolmion muotoisiksi lohkoiksi. Laita juustoraastetta jokaisen lohkon leveämpään päähän, rullaa sarviksi. Nostele pellin päälle ja voitele kananmunalla, ripottele raastetta ja seesaminsiemeniä päälle (ei pakollinen). 
 Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 15 minuuttia, kunnes sarvet ovat saaneet hieman väriä.

Tässä linkki hiivalla kohotettuihin juustosarviin, jotka pitävät sisällään koskenlaskijaa.


-HouseWife


Nukenkehto ja silitysvälineet

Neiti sai viime vuonna syntymäpäivä lahjaksi silitysraudan ja silistyslaudan ukiltaan. Nyt ukki nikkaroi ja taiteili yllärilahjaksi aivan ihastuttavan nukenkehdon. Kehtoa koristaa kultaiset kruunut molemmissa päissä, nyt passaa nukkejen nukkua.







Ompelin muutamat tyynyt, lakanat ja peitot jämäkankaista. Nyt on vaihtolakanat myös nukeilla ja nukenvaunuihin omat.



 Silityslauta on kokoontaittuva, aivan kuten oikeatkin :)

-HouseWife

30. toukokuuta 2016

Pizzapatongit

Kun haluaa jotain helppoa ja nopeaa, oikaista oikean pizzan teosta niin kannattaa kokeille näitä. Nämä pizzpatongit ovat yksinkertaisia, helppoja ja nopeita. Kaiken lisäksi vielä niin herkullisia. Täytteenä kolmen raaka-aineen paras yhdistelmä; tomaatti, mozzarella ja pesto.


En sen suuremmin ohjeita laita, koska ohjetta pystyy soveltamaan omiin lempitäytteisiin. Käytin tuoreita pikkupatonekja, jotka puolitin. Voitelin hieman margariinilla, siivut tomaattia, reilusti mozzarellaa, sinne tänne pestoa ja päälle hieman juustoraastetta. Uunin grilliasetuksilla 200 asteessa noin 15 minuuttia.



Onko lempipizzasi kenties Tropicana tai Quattro Stagioni?
Näillä täytteillä saa myös maukkaat pizzapatongit!

-HouseWife

8. toukokuuta 2016

Mansikkainen kermakakku

Mikäpä muu kuin mansikkakakku näin äitienpäiväksi. Vaikka en niin kermakakkujen ystävä ole niin tykkään niiden houkuttelevasta ulkonäöstä. Täyte on pakastemansikoista tehtyä mansikkasosetta. Päällä on myös pakastemansikoista tehtyä mansikkakermavaahtoa, hiukan maustamatonta tuorejuustoa seassa.




Aurinkoista Äitienpäivää!

-HouseWife

7. toukokuuta 2016

Broileri-pastasalaatti

Eilen kisaeväinä oli kasvispiirakkaa ja tätä ehkä parhainta broileri-pastasalaattia mitä tiedän. Nyt jaankin tämän herkullisen ohjeeni teille :)


Broileri-pastasalaatti

 n. 4dl makaronia (vaaleaa tai tummaa, kummasta tykkää enemmän)
300g-450g maustamattomia broilerinfileesuikaleita
suolaa 
mustapippuria
currya
1/2 kerä jäävuorisalaattia
1/2 kurkku
2-3 tomaattia
1 paprika
1 punasipuli
1 prk salaattijuustoa

1 prk kermaviiliä
1 pss holiday-dippiä (olen kokeillut myös taco-dippiä ja se sopii myös)

Keitä makaronit kypsäksi suolalla maustetussa vedessä. Valuta vedet pois ja huuhdo kylmällä vedellä. 
Paista broilerinfileesuikaleet pannulla öljyssä tai rasvassa ja mausta. Anna hieman jäähtyä ennen kuin sekoitat salaatin joukkoon. 

Pilko salaatti pienemmäksi. Pilko kurkut, tomaatit, sipuli ja paprika kuutioiksi/suikaleiksi. Sekoita dippi kermaviiliin. Sekoita kaikki ainekset yhteen ja laita jääkaappiin maustumaan hetkeksi. 

Tarjoile tuoreen patongin kanssa.

ps. sopi hyvin myös kasvispiirakan kanssa!



-HouseWife





1. toukokuuta 2016

Vappua

Vappua saatiin viettää aurinkoisessa ilmassa, kerrankin. Avattiin grillikausi mummolassa ja tehtiin pulled porkilla täytettyjä hodareita, väliin coleslawia. Lisäksi oli tietysti vapun perinteisiä lihapullia, nakkeja ja perunasalaattia.


 Vihreää fetajuustosalaattia
Perunasalaattia
Lihapullia ja nakkeja
Pulled porkia
Paahdettua sipulia
Paistettuja herkkusieniä ja sipulia



Perunasalaatti

8-10 kpl keitettyä perunaa
n. 2 rkl kapriksia
2 suolakurkkua
1 isoa punasipuli
1 prk bulgarian jogurttia
1 rkl hunajaa
2 rkl sitruunamehua
suolaa ja mustapippuria

Pilko keitetyt ja kuoritut perunat haluamasi kokoisiksi paloiksi. Leikkaa sipulit ja suolakurkut pieniksi kuutioiksi. Sekoita kaikki ainekset keskenään ja laita maustumaan jääkaappiin.


 Hyvää vappua!

 -HouseWife


26. huhtikuuta 2016

Love-Mekko

Ompelin ensimmäistä kertaa mekon alusta alkaen itse, ja se olikin yllättävän simppeliä (ehkä myös osa syynä tähän oli, että mummini oli ohjeistamassa ja henkisenä tukena). Mallia kaavoihin otin yhdestä neidin ostetusta mekosta. Nyt innostuin tästä onnistuneesta mekosta ja tuskin maltan odottaa, että pääsen ompelemaan taas.




Kankaat tilasin Majapuu-verkokaupasta, sieltä löytyikin useampi ihana kangas ja muita ompelutarvikkeita. 
Kaula-aukkoon ja taskuihin käytin harmaata resorikangasta.


 Taskut oli ehdoton, koska ne ovat neidin lemppareita ja sydämenmuotoinen sopi hyvin kankaaseen, näihinkin kaavat tein itse.


Kahdet eri kaavat on jo leikattu tuleviin kesämekkoihin, niistä lisää kunhan pääsen taas ompelemaan!

-HouseWife

3. huhtikuuta 2016

Autot-kakku

Tänä viikonloppuna juhlittiin ystäväni pojan syntymäpäiviä ja tein sinne Autot- elokuva aiheisen kakun toiveiden mukaan. Kakun täytteinä oli vanilja- ja vadelmatäytteet ja koristeet on tehty sokerimassasta. Paitsi autoa en tehnyt itse, se on duplolego :)







-HouseWife

29. helmikuuta 2016

Pienet suolapalat

Nämä pienet suolapalat syntyivät ihan kaapin tähteistä, mutta näistä syntyikin maukkaita pikkupaloja, joten päätin jakaa ne myös tänne. Tuorejuustoksi sopii mikä vain maku ja eri makuvaihtoehtoja löytyykin laajavalikoima. Täytteeksi voi laittaa kasviksia (paprikaa, sipuleita, tomaattia, sieniä..), poroa, kinkkua, salamia, lämmin-/kylmäsavulohta, broileria ja eri juustoja (sinihomejuustoa, fetaa, mozzarellaa, vuohenjuustoa..). Täytteestä voi tehdä myös kylmän tahnatäytteen, paistaa vain voitaikinakuutiot erikseen. Tästä linkistä löytyy maukas Lämminsavulohitahna, joka sopisi hyvin kylmäksi täytteeksi voitaikinapaloihin.

Nämä ovat tosi nopeat ja helpot tarjottavat juhliin!


Pienet suolapalat 

Voitaikinalevjyä (kahdesta voitaikinalevystä tulee 8 kpl)
Tuorejuustoa / muuta juustoa (1 paketti tuorejuustoa riittää reilusti 1:een 500g:n pakettiin voitaikinaa)

 Kasviksia ja lihaa

Voiteluun: kananmunaa

(Koristeluun: Seesaminsiemeniä)

Ota voitaikinat sulamaan hyvissä ajoin. Leikkaa kasvikset ja lihat pieniksi kuutioiksi. (Tarvittaessa paista liha pannulla, riippuen lihasta). Notkista ja sekoita tuorejuusto / muu juusto joukkoon. Levitä täyte voitaikinan pohjalle, laita toinen voitaikinalevy päälle, painele hieman. Leikkaa levy 8 osaan ja toista seuraavat samalla tavalla.

Voitele kananmunalla ja ripottele seesaminsiemenet päälle. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 12-15 minuuttia. 

ps. Jos teet kylmätäytteen, leikkaa voitaikinat 8 osaan, voitele kananmunalla ja paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 12-15 minuuttia. Paistuneen voitaikinapalan saa halkaistua varovasti kahtia ja täytteen voi pursottaa väliin.



Näitä taitaakin tulla tytön 4- vuotissynttäreille, oli muuten sen verran nopeita ja maukkaita!

-HouseWife