Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pääsiäinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pääsiäinen. Näytä kaikki tekstit

23. huhtikuuta 2014

Sitruunacakepopsit

Näissä keväisen raikkaissa kakkutikkareissa yhdistyy sitruuna ja valkosuklaa.

Sitruunacakepopsit
(18kpl)


100g margariinia
3/4dl sokeria
1 kananmuna
2dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
3/4dl maitoa

Kakkutikkarimassaan
 100g Sitruunatuorejuustoa

Kuorrute
 200g valkosuklaata

Vatkaa sokeri ja margariini vaahdoksi. Lisää muna. Sekoita kuiva-aineet keskenään ja lisää ne vuorotellen maidon kanssa taikinan joukkoon. Levitä taikina pellille, paista 200 asteessa 10-12 minuuttia.

Anna pohjan jäähtyä. Murenna taikina kulhoon ja lisää sitruunatuorejuusto. Sekoita tasaiseksi sauvasekoittimella. Muotoile taikinasta pyöreitä palloja. 

Työnnä kakkupallot tikkuihin ja laita jääkaappiin pariksi tunniksi tai pakastimeen tunniksi. 
Sulata valkosuklaa. Pyörittele kakkutikkarit suklaassa ja koristele sitruunaraasteella tai nonparelleilla.
Nosta jääkaappiin jähmettymään.

-HouseWife





1. huhtikuuta 2014

Pääsiäisistutuksia

Pääsiäisruohot ja narsissi ovat nyt ruukuissa ja istutusastioissaan, kiitos kuuluu myös reippaalle pikku apurille. Oikeastaan pikkuneiti oli niin innokas mullan levittäjä, kastelija ja siemenien ripottelia, joten minulla olikin hyvin aikaa kuvailla uusia kevätasusteita. Pipo ja tuubikaulaliina on ommeltu trikookankaasta. Pipo-ohjeen löysin netistä ja tuubikaulaliinan tein pitkästä kaksinkertaisesta pötköstä, jonka vain kiinnitin yhteen.










Löysin niin kivan värisiä trikookankaita, että asusteita on tulossa lisää pian.
Jääkin nähtäväksi miten tuuheat pääsiäisruohot saadaan. 
Melko sotkuista tuo pikkuneidin touhuaminen, mutta pääasia et meillä oli kivaa :)

-HouseWife