11. lokakuuta 2015

Broilerivoileipäkakku

Veljen pojan nimiäisiin leivoin toiveiden mukaan broilerivoileipäkakkua, mikä onkin ollut monien juhlien suosikki. Tämä kakku tuo vaihtelua perinteisiin kinkku- tai lohivoileipäkakkuihin.


Broilerivoileipäkakku
(15-20hlö)

36 palaa/2 pss Täysjyvä- tai grahampaahtoleipää
Kostutus: 3-4dl maitoa
600g broilerin fileesuikaleita (maustamattomia)
suolaa
mustapippuria
currya
200g paprika-chilituorejuustoa
250g turkkilaista jogurttia
1/2prk ananasmurskaa
1 punainen paprika
2 pientä suolakurkkua
1 punasipuli
n. 80-100g salaattijuustoa

Päälle
200g maustamatonta tuorejuustoa
250g turkkilaista jogurttia

Koristeeksi: rucolaa, suippopaprikaa ja salaattijuustoa

Valmista täyte. Paista broilerin fileesuikaleet pannulla öljyssä ja mausta. 
Pilko paprika, sipuli ja suolakurkku pieniksi kuutioiksi. Notkista tuorejuusto, lisää turkkilainen jogurtti, ja muut täytteet (muserra salaattijuustoa hieman haarukalla). 
Tee yhdeksästä paahtoleivästä neliö, kostuta ja laita 1/3 osa täytettä. Toista sama kolme kertaa. 
Kostuta päällimmäinen kerros ja reunat hyvin. Suojaa kakku tiiviisti kelmulla (laita kakun päälle hieman painoa esimerkiksi leikkuulauta tai sopivan kokoinen vuoka.) ja annan kakun tiivistyä jääkaapissa pari tuntia tai yön yli. Valmista päällinen. Notkista tuorejuustot ja lisää turkkilainen jogurtti. Levitä tasaisesti kakun ympärille. Koristele.

-HouseWife

Porkkanakakku

Porkkanakakku on aina yhtä herkullista ja kuuluu syksyn leivonnaisiin. Halusin olla myös mukana tukemassa Roosa nauha-kampanjaa ja porkkanakakku sai koristeeksi Roosa nauhan. Täältä ohjeet myös muihin porkkanaisiin resepteihin, Porkkana cupcakes ja Muhkea porkkanakakku. Olen käyttänyt samaa reseptiä, mutta se on todettu niin hyväksi ja sen voi soveltaa melkein mihin muotoon vain, halusi sitten kakkua tai kuppikakkuja.


Porkkanakakku

4 kananmunaa
4dl sokeria
230g sulatettua voita
4dl vehnäjauhoja
3dl porkkanasosetta (3 isoa porkkanaa)
1tl kanelia
1tl leivijauhetta
1tl ruokasoodaa
Kuorrute:
200g maustamatonta tuorejuustoa
300g tomusokeria
120g voita
2tl vaniljasokeria
Tee porkkanasose, keitä kuoritut ja pilkotut porkkanat kypsiksi. Kaada vesi pois ja soseuta porkkanat sileäksi soseeksi. Vatkaa kananmunat ja sokeria kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuiva-aineet keskenään. Sekoita vaahdon joukkoon kuiva-aineet, sulatettu voi ja porkkanasose. 
Levitä taikina suorakaiteen muotoiseen vuokaan, paista 200 asteessa uunin keskitasolla 15-20 minuuttia.
Valmista kuorrute. Vatkaa tomusokeria ja voita hieman, lisää tuorejuusto joukkoon ja vatkaa voimakkaasti 
muutaman minuutin ajan. Niin, että seos muuttuu vaaleaksi ja kuohkeaksi. Mausta vaniljasokerilla.
Levitä kuorrute kakun päälle tasaisesti.
Koristele halutessa manteliruoheella tai hasselpähkinärouheella.


-HouseWife