31. elokuuta 2014

Porkkana Cupcakes

Nämä porkkanakuppikakut ovat olleet monien juhlien suosikit ja aina yhtä herkullisia.


Porkkana Cupcakes
(n. 20 kpl)

4 kananmunaa
4dl sokeria
230g sulatettua voita
4dl vehnäjauhoja
3dl porkkanasosetta (3 isoa porkkanaa)
1tl kanelia
1tl leivijauhetta
1tl ruokasoodaa

Kuorrute:
200g maustamatonta tuorejuustoa
300g tomusokeria
120g voita
2tl vaniljasokeria

Tee porkkanasose, keitä kuoritut ja pilkotut porkkanat kypsiksi. Kaada vesi pois ja soseuta porkkanat sileäksi soseeksi. Vatkaa kananmunat ja sokeria kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuiva-aineet keskenään. Sekoita vaahdon joukkoon kuiva-aineet, sulatettu voi ja porkkanasose. 
Jaa taikina muffinivuokiin, paista 200 asteessa uunin keskitasolla 15-20 minuuttia.

Valmista kuorrute. Vatkaa tomusokeria ja voita hieman, lisää tuorejuusto joukkoon ja vatkaa voimakkaasti 
muutaman minuutin ajan. Niin, että seos muuttuu vaaleaksi ja kuohkeaksi. Mausta vaniljasokerilla.
Pursota kuorrute kuppikakkujen päälle. 
Koristele halutessa manteliruoheella tai hasselpähkinärouheella.

Porkkanakuppikakut voi valmistaa myös edellisenä päivänä,
 mutta kuorruttaminen on parempi tehdä samana päivänä kuin tarjoilu. 


-HouseWife

Lohivoileipäkakku

Tällä reseptillä teen usein lohivoileipäkakut juhliin, hyväksi todettua ohjetta on turha vaihtaa :)




Lohivoileipäkakku
(n. 20 hlö)

2pkt grahampaahtoleipää/
1pkt grahampaahtoleipää + 1pkt täysjyväpaahtoleipää

Täyte:

300g lämminsavulohta
400g yrttituorejuustoa
2prk(400g) ranskankermaa
1 suolakurkku
1/2 kurkku
tilliä
suolaa
mustapippuria

Kostutus: n.3 dl sitruunamehua (laimennettu vedellä)

Kuorrute:

2dl vispikermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
ripaus suolaa 

Koristeeksi: 
Rucolaa/herneenversoa, tilliä kurkkua, sitruunaa, kirsikkatomaatteja/tomaattiruusuja 
tai kylmäsavulohesta tehtyjä ruusuja

Valmista täyte. Pilko suolakurkku pieniksi kuutioiksi, raasta kurkku hienoksi raasteeksi ja valuta ylimääräiset vedet pois. Sekoita kaikki ainekset keskenään. Mausta suolalla ja pippurilla, silppua tilliä joukkoon (en ole koskaan mitannut sen määrää, mutta noin puoli desiä).
Leikkaa paahtoleivistä reunat pois. Kokoa kakku. Tällä ohjeella saa kuvissa näkyvät sekä neliönmuotoisen v että sydänvuokaan tehdyn voileipäkakun.
Neliönmuotoiseen voileipäkakkuun tulee 9 paahtoleipää yhteen kerrokseen ja kerroksia 4. 
Sydänvuokaan osa paahtoleipiä pitää hieman leikkailla puoliksi ja asetella vuoan mukaan.

Kostuta jokainen kerros hyvin vedellä laimennetulla sitruunamehulla. Levitä täyte ja aseta seuraavat paahtoleivät, toista näin viimeiseen kerrokseen asti. Kostuta päällimmäinen kerros ja reunat hyvin, laita kelmu tiukasti voileipäkakun ympärille, painele kakkua hieman kasaan.
 Laita jääkaappiin useammaksi tunniksi, mieluiten yön yli.

Valmista kuorrute. Vatkaa kerma ja tuorejuusto kevyksi vaahdoksi, mausta ripauksella  suolaa ja pippuria. Levitä kuorrute voileipäkakun ympärille, koristele halutessasi pursotuksilla. Koristele kakku haluamallasi tavalla ja koristeilla.



-HouseWife

18. elokuuta 2014

Ei pöllömmät juhlat

Pikku neidin 2-vuotissyntymäpäiviä vietettiin viikonloppuna. Idea pöllöteemaan lähti suloisista pöllöjuhlatarvikkeista, jotka löysin ensin Juhlacenter-sivuilta



Teema näkyi myös kutsukorteissa.



Sadonkorjuun kasvispiirakkaa

Lohivoileipäkakkua

Cocktailtikkuja

(samaa kakkua oli siskoni valmistujaisissa, 
kuorrute on kerman sijaan vain sokerimassasta)

Porkkanakuppikakkuja



Pöllökoristeen tein sokerimassasta. 








Koristeina oli hopeisia ilmapalloja, sydämenmuotoisia ilmapalloja ja silkkipalloja.
Ikeasta löytyi ihanan värisiä silkkipapereita silkkipallojen tekoon.


Hame ja paita @ H&M

Porkkanakuppikakkujen ja lohivoileipäkakun ohjeet tulossa myöhemmin :)

-HouseWife

3. elokuuta 2014

PikNikillä

Lämmin kesäinen päivä, eväät mukaan ja piknikille.


Eväinä oli kolmioleipiä, juustoisia muffineita, mansikkakääretorttua, marjoja 
ja tietysti mehua sekä kahvia.




Pienin retkeilijä ei malttanut odottaa eväiden syömistä.

-HouseWife