Munkit kuuluvat jokavuotiseen Vappuun ja mitkäs ovatkaan maukkaimpia kuin itse tehdyt munkit. En tehnyt kuin pienen munkkitaikinan, koska munkit ovat parhaimpia tuoreeltaan. Tein hillomunkkeja ja munkkirinkeleitä sokerikuorrutteella.
Vappumunkit
(14kpl)
2,5dl maitoa
25g hiivaa
3/4dl sokeria
1/2tl suolaa
1/2tl vaniljasokeria
1tl kardemummaa
1 kananmuna
6-7dl vehnäjauhoja
1/2dl rypsiöljyä tai juoksevaa margariinia
Paistamiseen:Rypsiöljyä
Sokeria
Vadelma- tai omenahilloa
Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää sokerit, suola, kardemumma ja muna. Sekoita joukkoon puolet jauhoista. Jatka jauhojen lisäämistä ja vaivaa taikinaa samalla. Lisää loppuvaiheessa öljy/margariini ja loput jauhoista. Anna taikinan kohota 30 minuuttia liinan alla. Leivo taikinasta haluamasi kokoisia munkkeja. Anna kohota liinan vielä 30 minuuttia.
Paista munkit 170-180 asteisessa öljyssä, 1-2 minuuttia per puoli.
Nostele reikäkauhalla, pyöräytä paperin päällä ja sokeroi.
Pursota hieman jäähtyneiden munkkien sisälle hilloa, käytä pursotinpussia ja pyöreää tyllaa.
Osan munkeista tein rinkuloiksi ja kuorrutin punaisella sokerikuorrutteella. Sekoita sokerikuorrutteen ainekset keskenään ja kuorruta jäähtyneet munkit. Anna kuorrutteen jähmettyä.
Sokerikuorrute
2dl tomusokeria
tilkka vettä
tippa punaista elintarvikeväriä tai punaista mehutiivistettä
Hyvää Vappua!
-HouseWife
On niin herkullisen näköiset, aivan vappuun kuuluvat!
VastaaPoista