3. toukokuuta 2014

KuningatarMuffinit

Vielä on viime kesän marjoja pakkasessa, joten täytyy tyhjentää pakastinta ennen uusien tuloa. Mustikan ja vadelman kruunattu liitto on täydellinen ja niiden yhdistelmästä syntyi tänään muffinit. Käytin ruokosokeria, mutta nämä onnnistuu myös tavallisella sokerilla. Ruokosokeri antaa oman pienen vivahteen tavallisen sokerin sijaan ja tykkään sen vivahteesta. Ruokosokeri antaa leivonnaisille myös enemmän väriä. 



KuningatarMuffinit
(12kpl)

2 kananmunaa
2dl ruokosokeria/(sokeria) 
2dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria
1dl juoksevaa margariinia/(sulatettua margariinia)
1dl maitoa

1dl mustikoita
1dl vadelmia


Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. (Ruokosokeri ei vaahtoudu niin hyvin kuin tavallinen sokeri.) Sekoita kuiva-aineet keskenään. Kääntele kuiva-aineet vuorotellen maidon kanssa vaahdon joukkoon, lisää lopuksi juokseva margariini. Kääntele joukkoon jäiset mustikat ja vadelmat, älä sekoita liikaa ettei vaahto värjäänny marjoista. Lusikoi taikina muffinivuokiin ja paista 200 asteessa, 12-15 minuuttia.

Muffinit on helppo koristella sulatetulla suklaalla.
(Valkosuklaakin ois käynyt tosi hyvin, mutta kaapista löytyi tällä kertaa vain tummaa suklaata :).)


Ps. Tämä ohje sopii erinomaisesti, jos sattuu tulemaan yllätysvieraita, koska nämä valmistuvat nopeasti ja vaivattomasti. Ja yleensä raaka-aineetkin löytyvät kaapista. (Aivan kuten meille kävi tänään.)


-HouseWife

1 kommentti: