2. helmikuuta 2017

Pojan 2- v. syntymäpäivät

Joulukuussa juhlittiin poikamme 2- vuotissyntymäpäiviä, kyllä se aika vaan hujahtaa silmissä, vastahan sylissäni oli pieni nyytti. Syntymäpäiviä juhlittiin muumihahmojen teemalla ja erityisesti "pelottavien" hahmojen; haisulin, hattivattien ja mörkön. Idea teemaan lähti jo kesäreissultamme kun kävimme muumimaailmassa ja pienin herra oli aivan innoissaan muumeista sekä näistä kyseisistä hahmoista.



Mörkökakku piti sisällään vadelma-suklaatäytteen tummalla kakkupohjalla ja päällinen sekä koristeet ovat sokerimassaa. Linkistä löytyy ohje vadelma-suklaatäytteeseen.


Mokkapalan tyyliin tehdyt muffinssit esittävät Haisuleita. Tein yhden annoksen mokkapalataikinaa, jaoin sen muffinivuokiin ja kuorrutteeksi mokkakuorrutetta. 


Ja koska joulu oli jo niin lähellä ja yritin päästä juhlavalmisteluissa mahdollisimman helpolla, teimme lapsien kanssa yhdessä piparimuotilla teemaan sopivia Hattivatti-pipareita.


Lisäksi tarjolla oli Tomaatti-pesto-mozzarellarieskarullia ja kylmäsavulohirieskarullia sekä nakkipiiloja (nekin esitti vähän niin kuin Hattivatteja.




 -HouseWife

1 kommentti:

  1. Hyvin on tarjoilut sopineet teemaan ja varmaan pikkuherra on ollut mielissään.

    VastaaPoista