31. maaliskuuta 2015

Jauhelihakasvis-perunasosevuoka

Tämä on variaatio perinteisestä liha-perunasoselaatikosta. Jauhelihaa ja perunasosetta ei sotketa keskenään vaan ne tulevat kerroksittain. Jauhelihaan makua antaa kasvikset ja tomaattimurksa sekä juustoraaste tuo lisämakua perunasoseeseen. Vaihtamalla tomaattimurskan esimerkiksi valkosipulilla tai chilillä maustettuun saat ruokaan uudenlaista potkua.


Jauhelihakasvis-perunasosevuoka

10-12kpl isoa perunaa
n. 1 1/2dl kermaa
iso nokare voita
suolaa
2 dl juustoraastetta

400g Naudan jauhelihaa (vähärasvaista)
2 iso porkkanaa
1/2 kesäkurpitsa
1 iso sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 prk tomaattimurskaa
suolaa
mustapippuria

Kuori ja huuhtele perunat, keitä kypsiksi kiehuvassa vedessä, Valmista odotellessa jauheliha-kasvisseos. Kuori porkkanat. Huuhtele porkkanat ja kesäkurpitsa, pilko porkkanat ohuiksi viipaleiksi ja kesäkurpitsat keskikokoisiksi kuutioiksi/paloiksi, Pilko sipuli pieniksi kuutioiksi ja hienonna valkosipulinkynnet. Paista jauheliha öljyssä pannulla, lisää kasvikset joukkoon ja paista pari minuuttia. Lisää viimeisenä valkosipulit ja tomaattimurska. Anna seoksen porista muutaman minuutin ajan. 

Valmista perunasose. Kaada suurin osa keitinvedestä pois. Soseuta perunoita perunasurvimella. Lisää iso nokare voita ja kermaa vähitellen, samalla soseuttaen. Kun perunasose alkaa olla valmista, lisää suola ja juustoraaste.

Kokoa vuoka levittämällä vuoan pohjalle jauheliha-kasvisseos. Lusikoi perunasose sen päälle tasaisesti. Laita uunin keskitasolle 200 asteeseen noin 30-40 minuuttiksi, kunnes pinta on saanut kauniin värin.

-HouseWife

1 kommentti:

  1. Siirapilla makeutettu perunasosevuoka valmistuu helposti ja yksinkertaisesti yli jääneestä perunamuusista.

    Näin valmistuu siirapilla makeutettu perunasosevuoka yli jääneestä perunamuusista:

    1. Laita perunamuusi kattilaan ja lisää perunamuusiin jauhoa maun mukaan ja maitoa niin että saat notkean ja hiukan puuromaisen soseen.

    2. Lisää perunasoseeseen tummaa siirappia ½-1 desilitra litraan perunasosetta. Perunamuusin suola ja voi yleensä riittää - tarkista suola maistamalla. Jos haluat, niin voit maustaa hillitysti. Sekoita hyvin.

    3. Laita perunasose voideltuun uunivuokaan. Lisää pinnalle muutamia voinokareita. Jos haluat, niin pinnalle voit sirotella kevyesti korppujauhoja.

    4. Paista aluksi noin 200-210 asteisessa uunissa. Kun sose alkaa kuplimaan, alenna uunin lämpötila noin 140 asteeseen, niin kupliminen rauhoittuu ja voit paistaa lähes täysiä vuokia.
    Paista siirapilla makeutettua perunasosevuokaa 1½-3 tuntia.

    VastaaPoista