13. joulukuuta 2014

Browniepurkki

Tässä pieni vinkki näin joulun alla itse tehtyyn lahjaan, browniekakun ainekset purkissa. 

Itse tehtyjen purkkien ideana on se, että kuiva-aineet löytyvät purkista ja taikinaan lisättävät aineet ovat yleensä kananmunat ja nestemäiset ainekset. Ohje on muokattu Sara La Fountainin brownieohjeesta. Minun versiossani purkista saa tehtyä browniekakun ja kaakaojauheen määrää on vähennetty alkuperäisestä ohjeesta, koska minusta se maistui liian voimakkaasti.


Browniemix

1,5dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1dl kaakaojauhetta
1,5dl sokeria
1dl fariinisokeria
1/2dl valkosuklaarouhetta
1/2dl tummasuklaarouhetta

Tarvitset 0,5l lasipurkin. Sekoita leivinjauhe jauhojen joukkoon. Kokoa ainekset purkkiin. Tasoita ja painele hieman jokaista kerrosta niin ainekset sopivat purkkiin hyvin. Liitä browniekakun ohje purkkiin mukaan.

Browniekakku
(24-26cm vuoka)

1prk browniemixiä
2 kananmunaa
1dl voita
1/2dl vahvaa kahvia

Sulata voi. Vatkaa joukkoon kevyesti munat ja kahvi. Sekoita browniemixin ainekset joukkoon.
Kaada taikina voideltuun vuokaan ja paista 180 asteessa, 20-30 minuuttia. Kakun tulee jäädä hieman tahmeaksi. Anna kakun jäähtyä hyvin ennen leikkaamista. 

Pientä twistiä saat kakkuun lisäämällä taikinaan noin 2 dl vadelmia tai cashewpähkinöitä. 
Lisää taikinan joukkoon viimeisenä.



-HouseWife

1 kommentti: