Porkkanakakku on aina yhtä herkullista ja kuuluu syksyn leivonnaisiin. Halusin olla myös mukana tukemassa Roosa nauha-kampanjaa ja porkkanakakku sai koristeeksi Roosa nauhan. Täältä ohjeet myös muihin porkkanaisiin resepteihin, Porkkana cupcakes ja Muhkea porkkanakakku. Olen käyttänyt samaa reseptiä, mutta se on todettu niin hyväksi ja sen voi soveltaa melkein mihin muotoon vain, halusi sitten kakkua tai kuppikakkuja.
Porkkanakakku
4 kananmunaa
4dl sokeria
230g sulatettua voita
4dl vehnäjauhoja
3dl porkkanasosetta (3 isoa porkkanaa)
1tl kanelia
1tl leivijauhetta
1tl ruokasoodaa
Kuorrute:
200g maustamatonta tuorejuustoa
300g tomusokeria
120g voita
2tl vaniljasokeria
Tee porkkanasose, keitä kuoritut ja pilkotut porkkanat kypsiksi. Kaada
vesi pois ja soseuta porkkanat sileäksi soseeksi. Vatkaa kananmunat ja
sokeria kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuiva-aineet keskenään. Sekoita
vaahdon joukkoon kuiva-aineet, sulatettu voi ja porkkanasose.
Levitä taikina suorakaiteen muotoiseen vuokaan, paista 200 asteessa uunin keskitasolla 15-20 minuuttia.
Valmista kuorrute. Vatkaa tomusokeria ja voita hieman, lisää tuorejuusto joukkoon ja vatkaa voimakkaasti
muutaman minuutin ajan. Niin, että seos muuttuu vaaleaksi ja kuohkeaksi. Mausta vaniljasokerilla.
Levitä kuorrute kakun päälle tasaisesti.
Koristele halutessa manteliruoheella tai hasselpähkinärouheella.
-HouseWife
Porkkanakakku kaikessa muodossaan on niin hyvä.
VastaaPoistaHieno ja ihana ajatus:) Ja näyttää todella hyvältä!
VastaaPoista