10. elokuuta 2015

Broileripiirakka

Tämä broileripiirakka on tehty samaan tapaan kuin Jauhelihapiirakka. Ruokaisa ja maukas arkiruoka, josta riittää useammalle henkilölle tai pariksi päiväksi syötävää.


Broileripiirakka
(Pellillinen)

2pkt isoa lehtitaikinalevyä

700g maustamatonta broilerinfileesuikaleita
1 sipuli 
1 kevätsipuli
1 punainen paprika
1 keltainen paprika
1-2 valkosipulinkynttä
2tl currya
suolaa 
mustapippuria
100g ruohosipuli tuorejuustoa

3dl vettä
1 1/2dl jasminriisiä

voiteluun: kananmuna

Ota lehtitaikinat hyvissä ajoin sulamaan. Pilko sipulit ja paprikat pieniksi kuutioiksi. Hienonna valkosipulinkynnet. Keitä riisit kypsiksi. Paista broilerinfileesuikaleet kypsiksi voissa, lisää joukkoon sipulit ja paprikat. Anna sipulien ja paprikoiden hieman kuullottua, lisää mausteet ja tuorejuusto. Sekoita joukkoon keitetyt riisit. Laita levy kiinni, mutta anna täytteen vielä muhia levyllä hetken niin, että tuorejuusto sulaa tasaisesti.


Sillä välin kauli toisesta taikinasta uunipellillisen kokoinen levy. Kauli toista taikinaa pituussuunnassa hieman. Leikkaa levystä pituussuunnassa pitkiä noin sentin kokoisia kaistaleita. Levitä täyte kaulitun levyn päälle. Asettele palat vinottain piirakan päälle, jätä jokaiselle reunalla vielä yhdet kaistaleet ja lopuksi voitele kananmunalla. (Ylhäällä kuva vielä selventämään ohjetta.) Paista uunin keskitasolla 200 asteessa 25-35 minuuttia.

Vaihda tuorejuusto vaikka paprika-chili tai afrikanpaprika tuorejuustoon tai johonkin muuhun suosikki tuorejuustoon!

Tarjoile raikkaan salaatin kera. 

-HouseWife

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti